noh, päätimpä lisätä oman blogin tänne nyt. Enpä tiedä moniko lukee mut, kiva vaan päästä purkamaa ajatuksii ees jonnekki.  Sanonpa nyt jo alussa että myönnän sairastavani syömishäiriötä ja saatan kirjottaa tästä nyt aika paljon. Olin ennen ylipainoinen ja laihdutin itseni 49-kiloiseks. Sen jälkee ahmin itteni 70-kiloseks lyhyessä ajassa. Painoindeksi 25, eli aivan liian paljon! En tiedä mikä muhun sillon meni, tai mitä oon aatellu ku ahmin niin paljon. Nyt on ihan kamala olo, niin lihava.  No nyt oon kyllä saanu itteeni vähän niskasta kiiinni ja onnistunu laihtumaan vähän. Ja nyt taas sitten varmaan laihdutan niin kauan, että oon taas  tyytyväinen ja onnellinen. Outoo musta on se, että sillon kun painoin vähän  olin päivisin kärttyisä, onneton ja mietin syömistä, kaloreita ja ruokaa ja iltasin taas hymyilin itekseni, että miten oon syöny hyvin  ja miten laiha oon. Mut nyt taas ku oon lihava oon päivisin hyvällä tuulella, nauran, oon kavereiden kanssa ja öisin ja illalla taas itken kuinka iso oon.  Liikunta pitäs taas alottaa, mutten saa itteeni vielä pakotettuu, kohta varmaan voin alkaa käydä lenkeillä koiran kanssa. Ihmettelen paljon miten kukaa mun lähipiiristä ei oo vieläkää tajunnu minkälaisessa kierteessä oon. Sillon ku laihdutin alipainoseks ne oli vähän huolissaa mut vakuutin, että kaikki on hyvin. Ne ei oo tajunnu mitää vaikka oon lihonu noin neljässä kuukaudessa 20 kiloa, voiko olla niin? Mun paras ystäväkään ei tiedä mitää mun ajatuksista, kaikki luulee et oon tyytyväinen nyt. Oon tässä vaihees viel niin helposti, niin helposti pystyny jättää ruokailuja välii, kukaa ei ajattele mitää. Mä tahdon taas tuntea sen kylmyyden, voimattomuuden ja ennen kaikkee NÄLÄN. En tajuu miten voin nyt kaivata tollasia asioita, niitä joita vihasin ennen kesää. Mä tahdon illalla tuntea kuinka laihdun, sen voi oikeesti tuntea ja se on niin mahtava tunne. Noh tänään mä nyt sit varmaan lähen jonnekki pihalle mun parhaan ystävän kanssa. Täytyy nauttii  viel siitä et voi hengailla ulkona, koska tiedön et kohta en enää voi. Kohta mul on taas niin kylmä, etten vaan pysty olemaa ulkona paitsi liikkuessa. Pelottavaa, että kun ajattelen tota kylmyyttä, mun suu kääntyy leveeseen hymyyn. Tästä jo huomaan olevani sairas,