sunnuntai, 4. marraskuu 2007
tietoa
noh, päätimpä lisätä oman blogin tänne nyt. Enpä tiedä moniko lukee
mut, kiva vaan päästä purkamaa ajatuksii ees jonnekki. Sanonpa nyt jo
alussa että myönnän sairastavani syömishäiriötä ja saatan kirjottaa
tästä nyt aika paljon. Olin ennen ylipainoinen ja laihdutin itseni
49-kiloiseks. Sen jälkee ahmin itteni 70-kiloseks lyhyessä ajassa.
Painoindeksi 25, eli aivan liian paljon! En tiedä mikä muhun sillon
meni, tai mitä oon aatellu ku ahmin niin paljon. Nyt on ihan kamala
olo, niin lihava. No nyt oon kyllä saanu itteeni vähän niskasta
kiiinni ja onnistunu laihtumaan vähän. Ja nyt taas sitten varmaan
laihdutan niin kauan, että oon taas tyytyväinen ja onnellinen. Outoo
musta on se, että sillon kun painoin vähän olin päivisin kärttyisä,
onneton ja mietin syömistä, kaloreita ja ruokaa ja iltasin taas
hymyilin itekseni, että miten oon syöny hyvin ja miten laiha oon. Mut
nyt taas ku oon lihava oon päivisin hyvällä tuulella, nauran, oon
kavereiden kanssa ja öisin ja illalla taas itken kuinka iso oon.
Liikunta pitäs taas alottaa, mutten saa itteeni vielä pakotettuu, kohta
varmaan voin alkaa käydä lenkeillä koiran kanssa. Ihmettelen paljon
miten kukaa mun lähipiiristä ei oo vieläkää tajunnu minkälaisessa
kierteessä oon. Sillon ku laihdutin alipainoseks ne oli vähän huolissaa
mut vakuutin, että kaikki on hyvin. Ne ei oo tajunnu mitää vaikka oon
lihonu noin neljässä kuukaudessa 20 kiloa, voiko olla niin? Mun paras
ystäväkään ei tiedä mitää mun ajatuksista, kaikki luulee et oon
tyytyväinen nyt. Oon tässä vaihees viel niin helposti, niin helposti
pystyny jättää ruokailuja välii, kukaa ei ajattele mitää. Mä tahdon
taas tuntea sen kylmyyden, voimattomuuden ja ennen kaikkee NÄLÄN. En
tajuu miten voin nyt kaivata tollasia asioita, niitä joita vihasin
ennen kesää. Mä tahdon illalla tuntea kuinka laihdun, sen voi oikeesti
tuntea ja se on niin mahtava tunne. Noh tänään mä nyt sit varmaan lähen
jonnekki pihalle mun parhaan ystävän kanssa. Täytyy nauttii viel siitä
et voi hengailla ulkona, koska tiedön et kohta en enää voi. Kohta mul
on taas niin kylmä, etten vaan pysty olemaa ulkona paitsi liikkuessa.
Pelottavaa, että kun ajattelen tota kylmyyttä, mun suu kääntyy
leveeseen hymyyn. Tästä jo huomaan olevani sairas,
Kommentit